Kalastuskauden 2020 avaus tapahtui normaalista poiketen suurraudun perhostuksella Kilpisjärvellä kesäkuun alussa. Tavallisesti olisin avannut kauden jo toukokuussa meritaimenpyynnillä Lyngenissä, mutta koronapandemiasta johtuen Norja oli suljettu.

Kilpisjärvellä kuuden tyhjänvispaamispäivän jälkeen oli pakko todeta, että perhoennätys raudulle ei menisi uusiksi tänä vuonna. Tämä oli toisaalta jo odotettavissa, koska rautu on kranttu kala ja Kilpisjärven rautu rannalta perhostamalla ei ole kauhean yleinen saalis.

Kalastuskausi alkoi Kilpisjärven ollessa vielä osittain jäässä.

Varsinainen saalispitoinen kalastuskausi alkoi myöhäisen kevään myötä vasta tulvan hieman laskettua Könkämäenolla kesäkuun puolessa välissä ja meritaimenkarkelot Norjan rajojen avauduttua 15.6. Meritaimenen pyynti jäi tänä kesänä omalta osaltani vähiin, koska aika oli kortilla. Onneksi aikaisempina vuosina meritaimenpyynnissä on tullut notkuttua viikkotolkulla.

Heinäkuussa opastusten lomassa kävin kelluntarenkaalla lähinnä perhostamassa siikaa, joka on yksi oma suosikkikalani pyytää lohen ja meritaimenen ohella. Jättisiiat eivät tänä kesänä suostuneet millään tulemaan haaviin asti, joten kesän ennätykseksi taisi jäädä 50cm siika.

Kesän isoin kelluntarenkaasta pyydetty kalani oli tämä 55cm harjus.

Kilpisjärvelle lomailemaan tullut Johannes kokeili ensimmäistä kertaa kelluntarengaskalastusta.

Saalistakin tuli, siika. Johanneksen sanoin kala ei syönyt mutta oppaani yritti kaikkensa ja saatiinkin lopulta yksi kala. Oli tosi kiva päivä. — Saalistakin tuli, siika. Johanneksen sanoin ***kala ei syönyt mutta oppaani yritti kaikkensa ja saatiinkin lopulta yksi kala. Oli tosi kiva päivä.***

Heinäkuun lopussa sain järjestettyä itselleni viikon loman ja livahdin koirien ja puolison kanssa Vetsijoelle. Vetsijoki on loistava tittijoki, jonne nousee yleensä hyvä määrä tenolaista pientä lohta. Vetsijoen reissulle lyöttäytyivät mukaan myös serkkupoika ja hänen puolisonsa sekä pohjanpystykorva Jymy. Kolmen nuoren koiran kanssa ohjelmaa riitti kalastuksen ohellakin.

Vetsijoella vierähti useampi vuorokausi tittejä yhdenkäden vavalla onkiessa ja päästiin mukavasti kalan makuun heti ensimmäisenä iltana. Vesisateessa muutama yö toilailessa alkoi ruuti kuitenkin pikkuhiljaa loppua. Kalastuksesta ei nimittäin pahemmin pidetty taukoja, vaan sahasimme serkkuni kanssa pitkin jokivartta ees taas kalakiiman kourissa.

Loppuviikosta jätin vavat suosiolla autoon ja keskityin kalojen sijaan Utsjoen ja Nuorgamin maisemiin ja ylängöillä retkeilyyn koirien ja rakkaan kanssa. Välillä tekee hyvää pitää muutamia taukopäiviä kalastuksesta ja seku vain käppäillä.

Utsjoen tunturiylänköä kalastuksen välipäivinä.

Elokuussa kalahommat jatkuivat ja työt kutsuivat Käsivarressa. Alkukuusta lähdimme vajaan viikon reissulle tunturiin yritysporukan kanssa haastavia rautuja pyytämään.

Reissun kelit osuivat kohdilleen: ei sadetta, eikä älytöntä tuulta. Raudut pamauttelivat pinnassa, vaikka eivät juuri mitään syöneetkään. Show oli kuitenkin mahtava yöttömän yön jälkeisessä ilta-auringossa. Työvoiton kautta alkoi rautua nousemaankin ja lopputulemana oli muutama kahden kilon ylitys ja useampi kilon ylitys. Ja mikä tärkeintä: porukka nautti.

***“Järjestelyt hoidettiin hienosti ja oli huikea reissu!”***

Kotiin tultuani pidin pari huilipäivää, jonka jälkeen opashommat jatkuivat päiväpyynteinä Kilpisjärven lähistön vesistöissä.

Kokonaisuudessaan oli todella mahtava kesä, vaikka kalastus ei syystä tai toisesta ollut parhaimmillaan oikeastaan missään vaiheessa ja kausi jäi muutenkin harvinaisen lyhyeksi. Varsinkin Könkämäenolla kalat olivat syöneet jossakin kohtaa itsensä ähkyyn ja kalastus tuntui välillä todella haastavalta. Toki haastava kalastuskin on palkitsevaa, silloin kun jotakin nousee ylös asti.

Elokuun lopulla ja syyskuun alussa kävin vielä testailemassa uusia kalapaikkoja. Lokakuussa oli viimein pakko todeta, että kelit olivat viilenneet jo sen verran, ettei kala enää syönyt.

Lokakuussa kävimme Kalastajan maailman Oton kanssa vielä kokeilemassa, josko kala söisi. — Lokakuussa kävimme **Kalastajan maailman Oton** kanssa vielä kokeilemassa, josko kala söisi.

Totesimme lopulta, että kausi on pistettävä pakettiin, halusimme tai emme.

Leppoisaa alkutalvea ja älkää pöljäilkö heikoilla pilkkijäillä!

-Ville

P.S. Ensi kesän kalastusreissuja kannattaa alkaa jo varailemaan, jotta ehtii mukaan. Erityisesti tunturiin suuntaavat kalareissut kannattaa varata ihan viimeistään helmikuussa, jotta kopterikyydit erämaahan saadaan järjestymään haluamillenne päiville.

Varaa kesän 2021 kalastusopastuksia täältä

Kuuden kuukauden ikäisen gordoninsetterini Kiran ensimmäinen oikea mettäpäivä oli vauhdikas! Kirasta huomasi heti aamusta, että se aavisti tärkeän päivän koittaneen, vaikka tuskinpa se kalenterista oli tullut katsoneeksi, että metsäkanalintujen pyynti alkoi tänään. Kun kukonlaulun aikaan puin mettävaatteita ylle ja kaivoin haulikkoa asekaapista, oli tyvär jo vieressä tepisemässä että "tänään ukko mennään eikä meinata”.

Perille päästyämme oli jopa hieman vaikeuksia pitää koira kontrollissa, mutta kun otin noutajahihnan pois, meni Kiralla samalla sekunnilla pylly maahan ja katse kääntyi minuun haku-käskyä odottaen. Koira silminnähden tärisi innosta.

Haku! Kirppu pinkaisi liikkeelle, kerkesi käydä alatuulessa pienen mutkan ja lintu heti piikkiin. Katselin monttu auki nuorta koiraani ja mietin että ei voi olla totta! Neiti oli juossut käytännössä 200 metriä ja seisoa tökötti nyt hievahtamatta tuossa 80 metrin päässä. Menin sitten koiran sivulle avanssia antamaan. Metto pölähti ilmaan ja meinasin lentää persuksilleni, kun keskityin koiraan ja paikka-huutoon. Kiralla löytyi heti ekassa mettotilanteesta jarrut hienosti ja tilanteen jälkeen neiti tuli häntä vispaten kutsusta luokse rapsutuksia ja herkkuja hakemaan. Otimma pienet ilopainitkin siinä.

Sama kaava jatkui ekasta lintukontaktista seuraaviin. Kira hakuun, yksi luovi ja taas metto seisonnassa. Avanssi, paikka ja valtavat kehut. Ja taas koira hakuun ja tällä kertaa pari koppeloa oli nokan edessä. Tulinen avanssi, paikka ja jälleen sai rapsutella eräkaveria upeasta työskentelystä. Sama ohjekirjamainen kaava jatkui seuraavat kilometrit ja mietin että tässähän joutuu kohta alkaa ampumaan, kun Kiralla alkaa olla jo se etukäteen päättämäni 10 puhdasta suoritusta alla.

Istuskelimma hetken kannonnokassa Kiran kanssa ja kävimmä keskustelua, että seuraava lintu ammutaan, koska takana oli laskujeni mukaan 15 puhdasta suoritusta tältä parin tunnin ajalta mitä olimma kulkenu. Valtaosa metsoja, mutta muutama koppelo ja teerikin oli saanut tutustua Kiraan lähemmin.

Kira ilmeisesti ymmärsi, mitä olin suunnitelemassa, koska hakuluvan saadessaan neiti otti jälleen yhden luovin jängälle ja piikkasi linnun reiden korkuiseen pajukkoon. Laskin repun selästä, latasin Valmetin ja lähdin tyvärelle kaveriksi. Otin hieman koiran eteen ja sivulle ja annoin avanssin, mutta Kira ei liikahtanutkaan. Mietin että mikähän sille nyt tuli ja annoin uuden avanssikäskyn. Sitten mentiinkin todella tulisesti avanssiin ja metto nousi ilmaan. Kiralle paikka-käsky ja jälleen jarrut toimivat, hyvä laukaus mettoa kaulaan ja lintu tipahti hengettömänä alas. Kävelin Kiran viereen ja hetken aikaa rapsuttelin ja kehuin koiraa upeasta toiminnasta.

Yhdessä lähdimme sitten katsomaan, mitä meidän yhteistyö oli saanut aikaan. Kolme metriä metsosta Kira otti jo kuolleen linnun uudestaan seisontaan, mutta tajusi varmaan itekkin, että ei sitä enää tarvi piikkailla. Nopeasti Kira oli jo saalista nuuskimassa. Lintu kuivalle maalle ja suolistamaan, Kiralle sydän ja maksa palkaksi ja matka jatkui. Vielä yksi haku autolle palatessa ja taas oli mettolla piilopaikoista uupelo kun Kira otti seisonnan. Jälleen avanssi ja jarrut pelasi. Loppumatka mentiin yhdessä autolle rauhallisesti lönkötellen. Päivä oli paketissa ja Kira simahti heti autoon päästyään. En olisi ikinä uskonut, että puolivuotiaan kanakoiran ensimmäinen lintupäivä menisi näin putkeen. HYVÄ KIRMELI! <3

Kotiin päästyämme huomasin, että nuoren kanakoiran korvat olivat näköjään unohtuneet mettään, eikä linnustaessa lähes täydellisesti tottelevaista koiraa enää loppupäivänä näkynyt.

-Ville