Kuuden kuukauden ikäisen gordoninsetterini Kiran ensimmäinen oikea mettäpäivä oli vauhdikas! Kirasta huomasi heti aamusta, että se aavisti tärkeän päivän koittaneen, vaikka tuskinpa se kalenterista oli tullut katsoneeksi, että metsäkanalintujen pyynti alkoi tänään. Kun kukonlaulun aikaan puin mettävaatteita ylle ja kaivoin haulikkoa asekaapista, oli tyvär jo vieressä tepisemässä että "tänään ukko mennään eikä meinata”.
Perille päästyämme oli jopa hieman vaikeuksia pitää koira kontrollissa, mutta kun otin noutajahihnan pois, meni Kiralla samalla sekunnilla pylly maahan ja katse kääntyi minuun haku-käskyä odottaen. Koira silminnähden tärisi innosta.
Haku! Kirppu pinkaisi liikkeelle, kerkesi käydä alatuulessa pienen mutkan ja lintu heti piikkiin. Katselin monttu auki nuorta koiraani ja mietin että ei voi olla totta! Neiti oli juossut käytännössä 200 metriä ja seisoa tökötti nyt hievahtamatta tuossa 80 metrin päässä. Menin sitten koiran sivulle avanssia antamaan. Metto pölähti ilmaan ja meinasin lentää persuksilleni, kun keskityin koiraan ja paikka-huutoon. Kiralla löytyi heti ekassa mettotilanteesta jarrut hienosti ja tilanteen jälkeen neiti tuli häntä vispaten kutsusta luokse rapsutuksia ja herkkuja hakemaan. Otimma pienet ilopainitkin siinä.
Sama kaava jatkui ekasta lintukontaktista seuraaviin. Kira hakuun, yksi luovi ja taas metto seisonnassa. Avanssi, paikka ja valtavat kehut. Ja taas koira hakuun ja tällä kertaa pari koppeloa oli nokan edessä. Tulinen avanssi, paikka ja jälleen sai rapsutella eräkaveria upeasta työskentelystä. Sama ohjekirjamainen kaava jatkui seuraavat kilometrit ja mietin että tässähän joutuu kohta alkaa ampumaan, kun Kiralla alkaa olla jo se etukäteen päättämäni 10 puhdasta suoritusta alla.
Istuskelimma hetken kannonnokassa Kiran kanssa ja kävimmä keskustelua, että seuraava lintu ammutaan, koska takana oli laskujeni mukaan 15 puhdasta suoritusta tältä parin tunnin ajalta mitä olimma kulkenu. Valtaosa metsoja, mutta muutama koppelo ja teerikin oli saanut tutustua Kiraan lähemmin.
Kira ilmeisesti ymmärsi, mitä olin suunnitelemassa, koska hakuluvan saadessaan neiti otti jälleen yhden luovin jängälle ja piikkasi linnun reiden korkuiseen pajukkoon. Laskin repun selästä, latasin Valmetin ja lähdin tyvärelle kaveriksi. Otin hieman koiran eteen ja sivulle ja annoin avanssin, mutta Kira ei liikahtanutkaan. Mietin että mikähän sille nyt tuli ja annoin uuden avanssikäskyn. Sitten mentiinkin todella tulisesti avanssiin ja metto nousi ilmaan. Kiralle paikka-käsky ja jälleen jarrut toimivat, hyvä laukaus mettoa kaulaan ja lintu tipahti hengettömänä alas. Kävelin Kiran viereen ja hetken aikaa rapsuttelin ja kehuin koiraa upeasta toiminnasta.
Yhdessä lähdimme sitten katsomaan, mitä meidän yhteistyö oli saanut aikaan. Kolme metriä metsosta Kira otti jo kuolleen linnun uudestaan seisontaan, mutta tajusi varmaan itekkin, että ei sitä enää tarvi piikkailla. Nopeasti Kira oli jo saalista nuuskimassa. Lintu kuivalle maalle ja suolistamaan, Kiralle sydän ja maksa palkaksi ja matka jatkui. Vielä yksi haku autolle palatessa ja taas oli mettolla piilopaikoista uupelo kun Kira otti seisonnan. Jälleen avanssi ja jarrut pelasi. Loppumatka mentiin yhdessä autolle rauhallisesti lönkötellen. Päivä oli paketissa ja Kira simahti heti autoon päästyään. En olisi ikinä uskonut, että puolivuotiaan kanakoiran ensimmäinen lintupäivä menisi näin putkeen. HYVÄ KIRMELI! <3
Kotiin päästyämme huomasin, että nuoren kanakoiran korvat olivat näköjään unohtuneet mettään, eikä linnustaessa lähes täydellisesti tottelevaista koiraa enää loppupäivänä näkynyt.
-Ville
